Mitä jos kaikki menee pieleen?
Metsä tuoksuu raikkaalta lumien sulamisen jälkeen ja linnut visertävät kauniisti puissa. Olen koirani Unelman kanssa aamu-ulkoilulla ja seuraan hänen innokasta haistelua märkien sammalaiden päällä. Olen huomannut, että Unelma elää aina hetkessä. Aina juuri siinä tilanteessa, mikä on eikä koskaan tulevaisuudessa. Juuri nyt se ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin siitä, että kuka juuri tämän kannon juureen on aiemmin pissannut.
Itse pyörittelen päässä kesän keikkatilannetta, kunnes pysähdyn ja alan tarkkailla luontoa. Nyt vasta havahdun miten rauhallista ja hiljaista ympärillä on. Kevyt tuulenvire ja lintujen viserrys. Olen elänyt erityisen kovan metelin keskellä parin viimeisen vuoden ajan. Melu, kiire, levottomuus ja ahdistus. Kaikki tämä on kuitenkin aina ollut vain minun pääni sisällä. Niin on nytkin metsän keskellä ennen kuin havahdun siihen.
Lapsen riemua rakkaan harrastuksen parissa ilman huolta huomisesta
”Pitäisikö vaihtaa keikan avausbiisiä? Montahan keikkaa tulevalle kesälle saadaan? Saadaankohan niitä tarpeeksi? Jos ei saada niin minkä varasuunnitelman keksisin? Mistähän kirjoittaisin muuten seuraavan biisin? Vai kirjoitanko enää edes ollenkaan?”
Sitten tulee rauha. Metsä on aivan hiljaa. Aiemmin visertäneet linnutkin ovat lentäneet pois. Istahdan vieressä olevalle kivelle ja vain olen. Kivi on märkä ja housut kastuu, mutta se ei haittaa. Jykevät puut kököttävät täysin paikoillaan. Ties kuinka kauan ne on vain kököttäneet tässä. Kymmeniä tai kenties jopa satoja vuosia? Itse en ole kököttänyt hetkeäkään vuosikausiin. Sen sijaan olen paahtanut kaasu pohjassa putki punaisena niin lujaa kuin vain miehestä lähtee. Pakko painaa, koska niin moni asia voi sortua ja mennä pieleen, jos levähdän. Näin olen aina ajatellut.
Nyt märän kiven päällä istuessa alan käymään läpi kaikkia murheen kryynejäni matkan varrelta ja teen mielenkiintoisen havainnon. Yksikään murhe ei ole koskaan ollut päällä siinä hetkessä. Murehtiminen on aina ollut etukäteen murehtimista ja panikoimista jostain asiasta, mikä saattaa tapahtua.
Aamupalasämpylöitä hakiessa ei tulevan murehtimiselle ollut sijaa
”Mitä jos rahat loppuu? Mitä jos keikalle ei tule ketään? Mitä jos kukaan ei tykkää minun musiikista? Mitä jos tulen kipeäksi juuri ennen tärkeää keikkaa? Mitä jos ensi viikolla sataa vettä? Mitä jos..”
Nyt koirani ei jaksa enää istua yhdessä paikassa, joten lähdemme suuntaamaan kotiin. Tajuan, että olen kävelemässä oman ihanan koirani kanssa kotiin, jossa saan mennä lämpimään suihkuun ulkoilun jälkeen. Ehkä lämmitän jopa saunanki. Sen jälkeen keitän kaksi kuppia vahvaa herkullista kahvia pavuista, jotka jauhan ennen keittämistä ja syön aamupalaksi munakkaan ja kasviksia. Eikö tässä ole jo riittävästi syytä tuntea valtavaa kiitollisuuden tunnetta sydämessä siitä, että saan elää jälleen yhden upean päivän tätä ainutlaatuista elämää?
Vai mitä jos kuitenkin ihan pikkuisen vain murehtisin, mikä ensi viikolla voi mahdollisesti mennä pieleen..?
Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai ajatuksia/tarinoita, joita haluat jakaa niin kuulen niitä mielelläni! Saat laittaa rohkeasti viestiä näitä väyliä pitkin:
Instagram: kakekarisson
TikTok: kakekarisson
Snapchat: kakekarisson
Facebook: Kake Karisson
Linkedin: Kake Karisson
Email: eetu@kakekarisson.fi