Ei työt tekemällä lopu

Ei työt tekemällä lopu

Yhdeksi elämäni kohokodista minulle ovat muodostuneet hitaat aamut. Ei kiire mihinkään, ei hälinää, ei melua, ei tekstiviestejä. Puhelin on lentotilassa enkä ole kenenkään tavoitettavissa. Katan itselleni ison brunssin sunnuntain kunniaksi. Aloin viettämään noin vuosi sitten sapattia eli kerran viikossa pidettävää totaalista lepopäivää, jolloin en tee minkäänlaista työtä enkä katso edes somea. Elin tuohon aikaan kroonisessa kiireessä ja olin töissä taukoamatta, joten tällaisen yhden lepopäivän ottaminen viikkoon oli elämäni paras päätös.

Iso vapaapäivän brunssi

Kun omasta unelmasta ja rakkaasta harrastuksesta on tullut myös ammatti, niin välillä on vaikeaa erottaa vapaa-aikaa ja työaikaa. Jos nopsaa yhden sähköpostin luen tai jos ihan nopsaa vain tsekkaan somen ja vastaan muutamaan viestiin sekä tietysti postaan uuden videon tai kuvan. Yhtäkkiä huomasin, että unelma alkoi muuttua painajaiseksi. Olin totaalisen uupunut. Niinpä tein päätöksen, että kerran viikossa vietän sapattia ja vain yksinkertaisesti olen.

Saatan juoda aamukahvia tuntitolkulla ja vain ihmetellä parvekkeella maailman menoa. Saatan lukea kirjaa tai lähteä joko luontoon tai meren rannalle istuskelemaan. Saatan klikata päälle aamusaunan ja katsoa sen jälkeen elokuvan. Mitä hyvänsä se onkaan, teen sen täydellisessä läsnäolossa enkä kiirehdi mihinkään. Töitä olisi jonossa vaikka kuinka paljon, mutta ne joutavat odottaa huomiseen.

Usein aamukahvit kestävät monta tuntia vain ihmetellen elämää

Ajattelin ennen, että lepään sitten kun kaikki työt on listasta ruksittu yli. Tuli päivä, kun ymmärsin ettei sellaista hetkeä tule. Kuuluuko sellaista hetkeä edes tulla? Aina on jotain tehtävää. Se on elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että aina olisi tehtävä jotain. Vanha sanonta ”ei työt tekemällä lopu” pitää paikkansa. Ne kuitenkin voi odottaa huomiseen. Meillä on jännä tapa aliarvioida sitä, mihin me pystytään elämämme aikana, mutta yliarvioida pahasti se, mikä kaikki on juuri nyt tässä hetkessä meidän vastuulla. Ikään kuin maailmanloppu tulisi, jos päiväksi laitamme itsemme offline-tilaan.

”Laiskuutta!” sanoo nykyajan suorittava yhteiskunta. ”Miksi jättää huomiseen jotain minkä voit tehdä jo tänään?”. Koska meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä. Ja nimenomaan elettävänä, ei suoritettavana. Siinä on suuren suuri ero. Kirjailija ja ammatti-ihmettelijäksi itsensä tituleerannutta Tommy Hellsteniä lainatakseni: ”Kiire on sitä, että on jatkuvasti väärässä paikassa väärään aikaan.” Miten upeasti sanottu!

Luontoretket espanjanvesikoira Unelman kanssa ovat vakiot vapaapäivänä

Se, että on paljon töitä ei ole vielä kiirettä. Se on vain paljon töitä. Kiire on sitä, että on koko ajan vähintään yhden tehtävän jäljessä siitä tahdista, missä oma mieli haluaisi olla. Ajamassa palaveriin, kun pitäisi olla jo palaverissa. Istumassa palaverissa, kun pitäisi olla jo läppärin ääressä kirjoittamassa. Kirjoittamassa läppärin ääressä, kun pitäisi olla jo laittamassa kotona ruokaa. Laittamassa kotona ruokaa, kun pitäisi olla jo menossa kuntosalille. Kuntosalilla, kun pitäisi olla jo kotona valmistautumassa nukkumaan. Kotona sitten lopulta rojahtaa sänkyyn taas yhden vuorokauden kilpajuoksun jälkeen: ”Perhana olisi pitänyt olla nukkumassa jo kaksi tuntia sitten.” Tätä on kiire.


Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai ajatuksia/tarinoita, joita haluat jakaa niin kuulen niitä mielelläni! Kommenttikenttään voit vapaasti kirjoittaa omia ajatuksia tai kysyä kysymyksiä pelkän nimimerkin takaa. Sähköpostin ja oman kotisivun ilmoittaminen on vapaaehtoista!😊

SEURAA SOMESSA:
Instagram: kakekarisson
TikTok: kakekarisson
Snapchat: kakekarisson
Facebook: Kake Karisson
Linkedin: Kake Karisson
Email: eetu@kakekarisson.fi


Blogi: Elämänseikkailija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *