Keskiviikkona noin klo: 14.30 vedän kuntosalilla superkovaa kuntopiiriä. Treeni kulkee ja meininki on hyvä. Treenin jälkeen alkaa tuntua kehossa ja päässä vähän oudolta. Autossa matkalla kotiin alkaa heikottaan. Tajuan heti mistä on kyse ja nyt harmittaa, kun en malttanut tänään levätä ja jättää treeniä välistä. Flunssa iskee kovaa päälle ja suunta on peiton alle. Voi p*rkele! Noh.. Nyt ei auta itkut vaan on ruvettava taisteluun, että lauantaina keikalla ollaan iskussa. Edessä on viikon reissu Ouluun ja Rovaniemelle ja tuohon viikkoon sisältyy kaksi keikkaa eli sairastaminen iski nyt pahaan paikkaan.
Suunnitelma on lähteä Ouluun jo perjantaina aamulla, että kerkeää lauantaina nähdä siellä kavereita eikä tarvitse suoraan pitkän ajomatkan jälkeen hypätä lavalle. Keskiviikko ja torstai menee kokonaan peiton alla. Saan onneksi kirjoitettua uutta musiikkia, joten aivan hukkaan ei päivät mene. Torstaina illalla pitää kuitenkin sen verran nousta ylös, että saa pakattua laukun ja ahdettua äänentoiston autoon. Kävelen kahdet portaat ylös autohallista kotiovelle ja tuo matka alkaa jo piiputtaan. Mitähän tästä oikein tulee?
Perjantaina Fordsoni lähtee matkaan ja olo on onneksi hieman parempi kuin eilen. Mahtavaa! Illalla saavutaan Ouluun ja sitten vain rauhallisesti loppuilta ja hyvät yöunet niin hyvä tästä tulee! Lauantaina olo on jo melko hyvä. Ääni ei vain kulje kunnolla ja se vähän huolettaa. Edessä on kuitenkin tunnin mittainen setti, joten pieniä poppaskonsteja pitää ottaa käyttöön. Soundcheck sujuu hyvin ilman ongelmia. Tämän jälkeen Dixon Klubi tarjoaa meille ruuat ja fiilis on hyvä! Nyt vain takaisin kämpille huoltamaan ja lepuuttamaan ääntä. Äänenavaustroppi, vesipiipulla höyryhengitystä ja lämmintä vettä, johon on sekoitettu inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa. Näillä mennään.
Kello lyö 22.00 eli on aika lähteä Dixon Klubille. Showtime on 23.00. Paikalla on kiva kuhina ja ihmiset ovat pukeutuneet Halloween-juhlien mukaisesti. Ensimmäinen kappale Tästä Tulee Hyvä Päivä tärähtää soimaan ja yleisö lyö maltillisesti käsiä yhteen, hieman vielä tarkkaillen, että mikäs mies tänne on tullut esiintymään. Minulla itsellä on hyvä fiilis! Ääni toimii ja on tosi hauskaa! Keikan puolessa välissä yleisökin alkaa intoutumaan ja ensimmäiset tanssijat tulevat parketille joraamaan. Nyt lähtee! Mutta sitten kuin taikaiskusta ääni katoaa. Ei voi olla totta!
Tälle keikalle olimme onneksi sopineet, että Oulussa asuva ystäväni Julia, joka on elovenapoppia soittavan Juuni & Olkimaa -nimisen bändin keulahahmo ja MAJA-duon toinen jäsen, tulee esittämään yhden oman kappaleensa tälle keikalle. Tässä vaiheessa settiä on Julian vuoro ja saan nämä kolme minuuttia olla taustalla dj:nä ja samalla hörppiä termosmukini tyhjäksi, jonka olin ottanut lavalle mukaan. Siellä on siis sama sekoitus lämmintä vettä, hunajaa, inkivääriä ja sitruunaa. Ääni palaa takaisin!! Jes!
Yleisö antaa Julialle aplodit ja sen jälkeen on vuorossa keikan lopputykitys, johon on säästetty vauhdikkaammat kappaleet. Eka Etappi, Ei Huolta Huomisesta, Tää Hetki On Meille ja Soihtu. Näiden aikana pieni, mutta äänekäs yleisö pomppii, huutaa, laulaa mukana ja lyö kättä yhteen. Mahtavaa!! Keikka päättyy ja fiilis on loistava. Oli hauska keikka, mutta myös todella opettavainen ja henkisesti vahvistava. Olen superkiitollinen niille ihmisille, jotka olivat katsomassa keikkaa, Dixon Klubille järjestelyistä, Julialle fiittauksesta ja lämpimästä juomasekoituksesta, joka pelasti ääneni tällä keikalla. Nyt tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla Rovaniemelle. Auringon säteet valaisevat koko junavaunun, fiilis on iloinen ja flunssakin on poissa. Keskiviikkona seuraavan kerran tositoimiin!!
Keikalla esitetyt kappaleet:
- Tästä Tulee Hyvä Päivä
- Se Tunne
- Mun Vuosi
- Voittoon
- Ässäsyöttö
- Kohti Unelmia
- Saa Mitä Haluat
- Muutos
- Salute
- Maan Jussi (Julia)
- Eka Etappi
- EHH (Ei Huolta Huomisesta)
- Tää Hetki On Meille
- Soihtu