”EI MINUSTA OO SIIHEN”

Olin Ulvilan nuorisotilalla, jossa pidin ensin lyriikkapajan nuorille ja sen jälkeen keikan. Lyriikkapaja lähti jälleen tuttuun tyyliin liikkeelle: jännittyneitä ja jopa kauhistuneita katseita ja se tuttu lause, jonka oon kuullu jokaisen lyriikkapajan alkuun, olipa sitten paikkana firman virkistysjuhlat, koulu tai nuorisotila: ”Mä en kyllä osaa kirjoittaa omaa biisiä”.

Vastasin tutut sanat: ”Mie autan ja lupaan, että jos yrität niin tuut onnistumaan”. Ja niinhän siinä kävi. Alkujännityksen jälkeen porukka jakaantui ryhmiin/pareihin ja vetäytyivät omiin oloihin kirjoittaan ja mie kävin henkilökohtaisesti aina neuvomassa.

Tuloksena ihan mielettömiä tekstejä! Näistä yks pari uskaltautui vielä keikan aikana esittämäänki oman biisin, johon oltiin yhdessä etitty sopiva biitti taustalle. Räpin nopeasta, mutta todella sulavasta flowsta päätellen ajattelin että ”ahaa täällähän oli yks räppäri” ja kysyin, että kauan oot räpännyt?

En meinannut uskoa kun vastaus oli, että en oo koskaan räpännyt enkä kirjoittanut vaan tää oli eka kerta. En uskonut vaan sanoin että mie kyllä tunnistin sinun taidoista että oot ennenki tätä tehnyt mutta niin se vain oli että eka kerta oli kyseessä.

Tää todisti jälleen sen, että niin monesti me aliarvioidaan omia taitoja ja sitä mihin me pystytään. ”Minusta ei oo siihen” lauseella me tyrmätään jokin asia. Mitä jos tän kääntäiski kysymykseksi ”Oiskohan minusta siihen?”. Oon varma että moni tulee yllättymään mihin kaikkeen heistä on, olipa sitten nuori tai aikuinen!